Nuori nainen oli vienyt koiransa koiranäyttelyyn sileäkarvaisten rotujen kategoriaan.
Antaakseen sille edullisemman aseman, hän meni apteekkiin hakeakseen karvanpoistajaa.
Apteekkari antoi hänelle pyydetyn tuotteen ja neuvoi,
”Muistakaa pitää kätenne ylhäällä vähintään kaksikymmentä minuuttia”
”Se on minun Chihuahuaa varten.” ”Ai, niinkö? Siinä tapauksessa,” sanoi apteekkari,
”Älkää ajako polkupyörällä vuorokauteen.”
Mielisairaalassa oli potilas, joka veti tiiliskiveä narussa perässään. Hän kutsui sitä Mikeksi, silitteli sitä ja antoi sille ruokaa. Yöllä hän peitteli tiiliskiven vuoteeseen ja kohteli sitä kaikin tavoin hyvin. Kerran lääkäri päätti, että kaikki vähänkään selväjärkiset potilaat päästettäisiin kotiin. Lääkäri kysyi:
– Mitenkäs Mike tänään jaksaa. – Kumpi meistä mahtaa tarvita hoitoa, potilas tokaisi. – Kyllä kai hullumpikin näkee, että tämä on pelkkä tiiliskivi.
Häkeltynyt ylilääkäri lähetti potilaan ulos sairaalasta. Sairaalan portin ulkopuolella hän taputti tiiliskiveä ja sanoi:
– Kiitos Mike, kun olit hiljaa. En olisi takuulla päässyt ulos, jos ylilääkäri olisi huomannut, että olin tuonut sairaalaan koiran.
Mies tuli veneensä kanssa järvenrantaan ja hänellä oli mukanaan iso ämpärillinen vettä, jossa uiskenteli kaloja. Sattuipa vain kalastuksenvalvoja olemaan vastassa ja hän meni heti kyselemään kalastusluvan perään.
Mies vastasi: ”En minä näitä ole kalastanut. Nämä ovat minun lemmikkikalojani. Joka päivä tuon ne järvelle, josta he hyppäävät sangosta järveen ja kun kutsun niitä takaisin, he hyppäävät takaisin sankoon.”
”Tuon täytyy olla suurin kalavale minkä olen ikinä kuullut. Todista väitteesi tai sakko rapsahtaa jokaisesta kalasta erikseen.”, kalastusvalvoja sanoi.
No, mies heitti kalat järveen ja kului hetki, jos toinenkin, eikä kaloja näkynyt takaisin.