Näin yhdistät kasinopelit ja huumorin samaan iltaan

Kaikki tietävät, että kasinolla pelaaminen on hauskaa ajanvietettä. Suomen kielessä hauskuus ei kuitenkaan aina tarkoita samaa asiaa kuin vitsit ja huumori. Hauskuudella voidaan nauruhermoja kutittelevien asioiden lisäksi viitata yhtä hyvin myös viihdyttäviin ja iloa aiheuttaviin teemoihin ja tekemiseen.

Kasinopelaamisella ja huumorilla on kuitenkin ehdottomasti myös yhtymäkohtansa. Mitkä ne oikein ovat – sitä käsitellään tässä artikkelissa!

1. Pelaa kasinopelejä kaverin kanssa

Melkein kaikki asiat maailmassa ovat kivempia hyvän ystävän kanssa kuin yksin. Vaikka moni ei tulekaan heti ehkä ajatelleeksi kasinopelejä tässä tilanteessa, voivat nekin mahtua saman sateenvarjon alle.

Toki kukaan ei voi kiistää, etteikö joskus olisi hauska antautua pelaamaan netin parhaita kolikkopelejä yksin ja omassa rauhassa. Tällöin puuhaan voi keskittyä toden teolla välittämättä liialti muiden mielipiteistä. Pelitkin pääsee valitsemaan itse.

Joskus ystävien mukaan ottaminen kasinopelaamiseen voi kuitenkin olla sen arvoista. Tällöin samalla rahalla – tai niin sovittaessa jopa tuplasummalla rahaa – pääsee jännittämään kaksi tai useampi ihmistä samaan aikaan. Samaten suuret voitot ja osumat on hauska jakaa jonkun toisen kanssa. Kimppapelaaminen lisäksi tuo harrastukseen lisää lähestymiskulmia, kun pelaajat voivat esimerkiksi painella nappeja tai valita pelejä vuoron perään. Kenties toisella on hyvä kutina jonkin pelin potentiaalista, kun taas toinen ei millään tahdo uskoa, että se olisi anteliaalla tuulella.

Ystävien kanssa yhdessä pelatessa suupielet kääntyvät herkästi ylös ja naurukin raikaa. Jännittävän tilanteen jakaminen saa kaikki osapuolet tilaan, jossa hauskat letkautukset osuvat ja uppoavat. Hiljalleen pelisessioiden ympärille saattaa rakentua jopa yhteistä inside-huumoria ja -vitsejä, jotka nekin maustavat kokemusta entisestään.

2. Valitse hauska peli

Nettikasinoilla on tänä päivänä aivan mieletön määrä kaikenlaista pelattavaa. Vielä parikymmentä vuotta sitten valikoimat olivat kaukana siitä, mitä nykyään on tarjolla. Monesti pelejä oli valittavana vain muutamana kymmenen tai ehkäpä pari sataa kappaletta. Tämän päivän kasinoilla lukumäärät nousevat useisiin tuhansiin, eikä varmasti 10 000 kappaleen haamurajan rikkoutumiseenkaan mene enää kauan aikaa.

Koska pelejä on niin järkyttävästi, on myös erilaisia teemoja käytännössä joka lähtöön. Sivusto mgacasino.fi listaa lukuisia laadukkaita, luotettavia ja verovapaita brändejä. Mikäli haluat nauttia vakavista, synkistä ja aikuismaisista kolikkopeleistä, voit hyvin tehdä juuri niin. Vastaavasti jos haluat löytää jotain humoristisia komediaslotteja, on myös niille omat markkinansa.

Kenties erityisesti huumorin ystävien kannattaa kääntyä Nolimit Cityn pelien puoleen. Pelit kuten Karen Maneater, San Quentin ja Jingle Balls tarjoavat kaikki varsin komedisen kokemuksen. Mitään haahaa-hauskaa ei ehkä kannata kaikilta näiltä peleiltä odottaa, mutta lakonisen ja astetta tummemman huumorin kannattajille varmasti on mielenkiintoista meininkiä luvassa.

Nolimit City ei toki ole lainkaan ainoa pelinkehittäjä, joka ymmärtää huumorin päälle. Yhtä lailla NetEntin Gonzo’s Questissa ja Aloha Cluster Paysissa on omat hauskat elementtinsä. Ylipäätään kolikkopelien tekijät tykkäävät lisätä peleihinsä ripauksen leppoisuutta, jotta mahdollisesti isoillakin rahoilla pelaamisessa ei olisi liian vakava klangi.

3. Lähde stand up -keikalle

Yksi tapa yhdistää huumori ja kasinopelit samaan iltaan on uppoutua molempien maailmaan samana ehtoona. Esimerkiksi Helsingissä järjestetään lähes jatkuvasti stand up -iltoja ja -klubeja, joissa pääsee nauramaan ammatti- ja amatöörikoomikoille ihan paikan päällä.

Voit vaikkapa halutessasi varata jollekin illalla liput stand up -komedia esitykseen ja sitä ennen tai sen jälkeen viihdyttää itseäsi Helsingin Casinolla tai jollain laadukkaalla nettikasinolla.
Ylipäätään on hauskaa yhdistää mukavia tekemisiä toisiinsa. Komediashow ei välttämättä kestä paljon tuntia kauempaa, joten jos aiot joka tapauksessa vaikkapa kutsua ystäväsi mukaan, on samaan iltaan käytännöllistä yhdistää useampikin mukava aktiviteetti. Varmistathan kuitenkin tässä tapauksessa, että et tule käyttäneeksi liikaa rahaa pelaamiseen, jolloin muut illan kustannukset saattavat herkästi tuntua korkeilta. Lisäksi jos satut stand up -keikalla kumoamaan oluen tai pari, kannattaa olla erityisen tarkkana, ettei pelaamiseen kulu enempää rahaa kuin mitä lompakko antaa fiksusti myöten.

4. Katso komediaspesiaali Netflixistä

Sinun ei välttämättä tarvitse lähteä varta vasten katsomaan stand up -komiikkaa livenä voidaksesi viihtyä sen parissa. Netflixin ja HBO:n kaltaisissa palveluissa on nykyään niin ikään paljon huumoripläjäyksiä ja keikkataltiointeja katsottavana. Yhtä hyvin voit siis istahtaa omalle kotisohvallesi antautumaan ensin komedian ja sitten kasinopelien vietäväksi. Järjestys on toki vapaa, mutta myös tämä on eittämättä yksi mahdollinen keino yhdistää huumori ja kasinopelit.

Yhteenveto

Rahapelit ja huumori ovat molemmat suomalaisten ja monien muissakin maissa asuvien mieleen. Halusitpa sitten yhdistää ne tai nauttia niistä erikseen, hauskat ajat todennäköisesti odottavat molempien parissa, kunhan vastuullisuus pysyy mukana.

Miehen vastapäätä junaan istahtaa isotissinen blondi minihameessaan. Mies
yrittää vältellä, mutta ei voi olla tuijottamatta blondin reisin väliin.
Mies huomaa ilokseen, että blondilla ei ole ollenkaan alushousuja. Blondi
kuitenkin huomaa miehen puuhat ja kysyy:
– Katseletteko te minun pimpsaani?
– Juu, olen pahoillani, mies sopertaa ja kääntää katseensa pois.
– Katselkaa pois vain, blondi vastaa.
– Itse asiassa olen harjoittanut sitä paljon, katsokaas kun se antaa teille
lentosuukon. Miehen hämmstykseksi fjöösa lähettää hänelle lentosuukon.
– Vau, mitä muuta se osaa? mies kysyy innokkaana.
– Se osaa iskeä silmää, nainen vastaa.
Mies tuijottaa pimpsaa, joka aivan selvästi iskee hänelle silmää.
– Istupa tähän viereeni, blondi ehdottaa ja taputtaa kutsuvasti penkkiä.
Mies tottelee ja blondi kysyy:
– Haluaisitko työntää sinne pari sormea?
– Ei S**t*n*! Osaako se viheltääkin?!

30.01.2022VitsitJaa
Mistä sokea laskuvarjohyppääjä tietää, että maa lähestyy?
– Siitä kun opaskoiran naru löystyy

03.12.2020VitsitJaa
Pidettiin piereskelyn SM-kisoja. Mitä voittaja teki?
– Tuuletti innokkaasti.

27.12.2020VitsitJaa
Mitä teit puolityhjälle pullolleni?
– Vein vajaan.

14.03.2022VitsitJaa
Miksi blondi ei puhu, kun hän harrastaa seksiä?
– Koska häntä on kielletty puhumasta vieraille.
27.03.2023VitsitJaa
Setä: Sedän kirje pitäisi viedä postilaatikkoon, viitsitkö Kalle viedä sen?
Pikku-Kalle: Ok, se sopii.
Setä: Mutta tiedätkö, mikä ero on postilaatikolla ja norsun p*rseellä?
Pikku-Kalle: En taida tietää?
Setä: Taitaakin olla parasta, että vien itse kirjeen laatikkoon…
10.06.2023VitsitJaa
En löydä koiranpentuani. Auttaisitko minua etsimään sitä? Minusta tuntuu, että se meni tuohon läheiseen hotelliin.

13.07.2022VitsitJaa
Basisti oli matkannut Pariisiin. Naisen puute alkoi yllättäen vaivata kesken matkan, joten hän suunnisti lähimpään bordelliin ja alkoi kysellä emännältä hintoja. Kolmannen kerroksen 500 frangia, toisen 200 frangia ja jopa ensimmäisen kerroksen 100 frangia puolelta tunnilta olivat kuitenkin liikaa basistin matkakassalle. Tuskastuneena emäntä lopulta mainitsi kellarissa olevan yhden 10 frangin naisen. Tästä ilahtuneena basisti maksoi ja suuntasi kellariin.
Kellari oli pimeä, mutta eräässä nurkassa näkyi vuode, jolla makasi nainen. Basisti hyppäsi sänkyyn ja hoideltuaan homman suuntasi jälleen portaita ylös. Tiskillä hän totesi emännälle:
– Ilmeisesti alakerran naisella ei ole ollut pitkään aikaan asiakkaita, näytti tekevän hänelle niin hyvää, että vesi valui silmistä.
Emäntä huusi takahuoneeseen:
– Jacques hei, käypä tyhjentämässä alakerran nainen – kuuluu olevan täynnä!
18.09.2023VitsitJaa
Mitä eläimiinsekaantuja tekee mielellään vapaa-ajallaan?
– Tanssii susien kanssa

vitsi-2060-1080×1350-vitsit-soveliaat-vitsit-huonot-vitsitmita-elaimiinsekaantuja-tekee-mielellaan-vapaa-ajallaan.png
20.09.2023VitsitJaa
Mikä on turkulaisten suosituin soitin?
– Åbo
16.07.2023VitsitJaa