Juppi etelästä meni viikonlopuksi Savoon kaukaisia sukulaisiaan tapaamaan. Talon isäntä oli kova metsämies, ja heti lauantai-aamuna otettiin molemmille haulikot ja paineltiin hallin kanssa metsälle. Juppi nyt ei paljoa lintuja tuntenut ja ensimmäisen siivekkään nähdessään otti sen tähtäimeen. Savolaisukko painoi haulikon piipun alas ja sanoi jupille: – Älä sie sitä ammu, se on kaakana.
Juppi jätti homman sikseen. Kotimatkalla juppia alkoi vaivata, että mikä se kaakana oikein on. Juppi muisti kyllä piekanan ja metsäkanan, mutta ei kaakanaa. Ei auttanut muu kuin soittaa ornitologiystävälle ja kertoa koko juttu. Ornitologi mietti ja mietti, selasi vielä pari lintukirjaakin, mutta kaakanaa ei löytynyt. Asia jäi melkein vuodeksi, kunnes ornitologi seuraavana kesänä soitti jupille Savosta: – Nyt minä tiedän mikä se kaakana on. Se on käki. Kuulin juuri kun täällä laulettiin, että ”kukkuu kukkuu kaakana kukkuu …”
Ihmissyöjällä oli nälkä. Se sieppasi suomalaisen miehen, heitti tämän isoon uuniin ja laittoi tehot täysille. Pian uunista kuului: Perskales! Missä täällä on kiuas?
Pikku-Kalle oli päässyt vanhempiensa kanssa ravintolaan syömään. Annokset olivat niin suuria, että jokaiselle jäi jotakin lautaselle. Äiti, joka oli kovin nuuka, ilmoitti tarjoilialle: – Voisitteko tuoda minulle rasian, niin voisimme viedä ruuantähteet koirallemme? – Jippii, Kalle hihkaisi. – Mä saan koiran!
Kaksi pientä kalaa ui meressä ja heitä vastaan tuli isompi kala. Tämä iso kala sanoi molemmille kaloille, että vesi on tänään viileää. Toinen pienempi kala kysyi toiselta pieneltä kalalta: mitä on vesi?