Erään miehen nimi oli Koko. Hänelle annettiin seuraavanlaiset ohjeet ennen juhannusta: Koko kokoa kokko. Koko kokkoko kokoon? Koko kokko kokoon. Koko kokoaa kokon.
Turkulaiset veljekset Sven ja Åke päättivät tehdä oikein kunnon metsästysreissun Afrikkaan. Matka varattiin ja reissupäivä koitti. Afrikan savanneille saavuttuaan veljekset päättivät hajaantua erikseen paremman saaliin toivossa. Vaikka Turusta olivatkin, sopivat kuitenkin pienenä varokeinona että jos jompikumpi joutuu hätään tai he eivät löydä toisiaan, niin ammutaan ilmaan ja näin toinen voi paikantaa toisen.
No päivä kului poikien etsiessä saalista kumpikin omalla tahollaan. Kun ilta sitten alkoi laskeutua savannin ylle ja julmat pedot heräilivät puskistaan, eivätkä veljekset olleet toisiinsa törmänneet, alkoi Sven hieman hätääntyä ja ampui ilmaan. Odotteli aikansa, mutta kun veikkaa ei näkynyt eikä kuulunut, hän päätti ampua uudestaan ilmaan. Taas kului pitkä tovi, eikä Åkesta havaintoakaan.
Juuri kun Sven oli ampumassa vielä kerran ilmaan, Åke ilmaantui paikalle kuin tyhjästä. Sven huokaisi hartaasti ja sanoi: ”Hyvä että tulit, minulla on enää yksi nuoli jäljellä.”
Hyvin pukeutunut tukholmalaisherra on metsästysretkellä maaseudulla. Hän tähtää ja ampuu ankan. Lintu putoaa talonpojan pellolle, ja talonpoika ilmoittaa, että se on hänen. Koska molemmat haluavat linnun, talonpoika ehdottaa, että he ratkaisevat riidan perinteisellä tavalla: ”Minä potkaisen sinua nivusiin niin kovaa kuin pystyn, ja sitten sinä teet samoin minulle. Se joka huutaa vähemmän, saa pitää linnun.” ”Kaupunkilaismies suostuu ehdotukseen. Talonpoika potkaisee häntä kaikin voimin jalkoväliin, ja hän lyyhistyy maahan. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua hän kykenee vihdoin kompuroimaan ylös ja ähkäisee: ”Minun vuoroni.” ”Äh”, sanoo talonpoika ja kääntyy lähteäkseen. ”Pidä ankka.””
Iäkäs Risto oli sunnuntaiajelulla. Yhtäkkiä hänen hämmästyksekseen poliisi ajoi hänen edelleen ja pysäytti hänet. Ettekö huomannut, että vaimonne putosi kyydistä viitisen kilometriä sitten? poliisi kysyi. Risto vilkaisi hämmästyneenä tyhjää paikkaa vieressään. No, tuo oli helpottava uutinen! Hetken verran minä jo epäilin tulleeni kuuroksi! hän vastasi.