Mikä ero on naisen ja miehen pierulla?

Mikä ero on naisen ja miehen pierulla?
- Naisen pieru tulee hiljempaa, koska se tulee kolmion takaa.

Käärme puri kerran Chuck Norrisia. Kolme tuskallista päivää myöhemmin käärme kuoli.

Mikä on sarjamurhaajan suosikkiosasto kaupassa?
- Lihatiski

Mistä tunnistaa estetiikkaa arvostavan kissan?
- Hyvästä mausta

Kaikki kansanedustajat on kavereita, Pekka Toveri.

Mitä insinööri sanoi tavatessaan tradenomin?
- Big Mac kokiksella.

Kaksi metsästäjää lähti sorsajahtiin.

Miehillä oli ainainen kisa keskinäisestä paremmuudesta asiassa kuin asiassa. Nyt toinen
miehistä oli ajatellut lyödä ystävänsä ällikällä. Hän aikoi esitellä hyvin erikoisen koiransa.

Sorsia löytyi heti. Laukaukset kajahtelivat ja ensimmäinen sorsa mätkähti järveen. Koira
säntäsi veteen ja veden pintaa pitkin jousten kävi noutamassa saaliin. Mies ajatteli tällaisen
näytöksen tekevän taatusti suuren vaikutuksen ystäväänsä. Mutta toinen ei sano mitään.
Sama toistuu kaksi kertaa, mutta kolmannella kerralla mies ei enää kyennyt olemaan vaiti,
vaan sanoi: "Johan on kumma! Olet nähnyt koirani juoksevan veden pinnalla etkä sano mitään!"

"No jaa", vastasi toinen. "Eihän se todista mitään muuta kuin että koirasi ei osaa uida."

Miksi nunnilla ei ole kahvitaukoja?
- Ettei niillä rupeisi tekemään mieli munkkia.

Lähde: https://www.youtube.com/watch?v=-chNhJrx1PI

Mikä on sähköautoilun yksi hyödyistä?
- Kun lähtee lomalle saa jo matkalla ladata akkuja

Nimimerkki: Hassu Remu
Lähde: Vitsi on julkaistu Seiska.fi

En ymmärrä ihmisiä jotka antaa pehmeitä paketteja.
Lapsena niitä on p*rs**stä saada
Ja aikuisena niitä on p*rs**stä paketoida.

Nimimerkki: Jäbälä

Millä Vesa Keskinen saa p*llua?
- Tuurilla