Mies tuli veneensä kanssa järvenrantaan ja hänellä oli mukanaan iso ämpärillinen vettä, jossa uiskenteli kaloja. Sattuipa vain kalastuksenvalvoja olemaan vastassa ja hän meni heti kyselemään kalastusluvan perään.
Mies vastasi: ”En minä näitä ole kalastanut. Nämä ovat minun lemmikkikalojani. Joka päivä tuon ne järvelle, josta he hyppäävät sangosta järveen ja kun kutsun niitä takaisin, he hyppäävät takaisin sankoon.”
”Tuon täytyy olla suurin kalavale minkä olen ikinä kuullut. Todista väitteesi tai sakko rapsahtaa jokaisesta kalasta erikseen.”, kalastusvalvoja sanoi.
No, mies heitti kalat järveen ja kului hetki, jos toinenkin, eikä kaloja näkynyt takaisin.
Opettaja kysyi Pikku-Kallelta: ”Mikä on isäsi nimi?” Pikku-Kalle mietti hetken ja sanoi: ”En tiedä.” Opettaja moitti: ”Sinä olet jo 6-vuotias, etkä edes tiedä isäsi nimeä…” Pikku-Kalle vastasi: ”Taitaa olla sukuvika. Kun minun äitini on jo 32 vuotta, eikä sekään tiedä.”
Hyvin pukeutunut tukholmalaisherra on metsästysretkellä maaseudulla. Hän tähtää ja ampuu ankan. Lintu putoaa talonpojan pellolle, ja talonpoika ilmoittaa, että se on hänen. Koska molemmat haluavat linnun, talonpoika ehdottaa, että he ratkaisevat riidan perinteisellä tavalla: ”Minä potkaisen sinua nivusiin niin kovaa kuin pystyn, ja sitten sinä teet samoin minulle. Se joka huutaa vähemmän, saa pitää linnun.” ”Kaupunkilaismies suostuu ehdotukseen. Talonpoika potkaisee häntä kaikin voimin jalkoväliin, ja hän lyyhistyy maahan. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua hän kykenee vihdoin kompuroimaan ylös ja ähkäisee: ”Minun vuoroni.” ”Äh”, sanoo talonpoika ja kääntyy lähteäkseen. ”Pidä ankka.””