Presidentti Urho Kekkonen teki usein maakuntamatkoja. Erään kerran erääseen maalaistaloon oli saatu presidentti vieraaksi. Emäntä oli kattanut kauniisti, pannut parasta mahdollista pöytään. Kekkosen kaataessa maitoa kahviinsa läikähti kannusta pisara maitoa pöytäliinalle. Presidentti ryhtyi kömpelyyttään pahoittelemaan ja emäntä vakuutteli asian mitättömyyttä pöytäliinaa pyyhkiessään. Isännän vuorostaan kaataessa maitokannu lipesi kädestä ja putosi sisältöineen lattialle haljeten moneksi kappaleeksi. ”Toinen tohelo!”, tiuskaisi emäntä selvästi tuskastuneena.
Parin viikon kuluttua presidentin vierailusta saapui taloon paketti. Runsaiden pakkauspapereiden keskeltä löytyi uusi maitokannu sekä kortti tekstillä: ”Siltä ensimmäiseltä tohelolta. Terveisin UKK.”
Minulla tipahti juomalasi huolimattomuuttani lattialle ja sehän särkyi. Huusin alakertaan vaimolle että mitä tapahtui. ”Okei, otan luudan ja tulen” vaimo huusi. ”Ei tässä nyt niin kiirettä, kerkeät ihan kävellenkin”
Pikku-Kalle oli saanut joululahjaksi rummut. Hän oli niistä tietysti hyvin ylpeä ja kerskui kavereilleen. – Uskotteko muuten, että nämä ihmerummut pystyvät kertomaan kellonajankin? – No ei varmaan uskota, kaverit totesivat. Kallen ei auttanut muu kuin istahtaa rumpujen taakse, ja pian alkoi jumalaton meteli. Samassa yläkerrasta koputettiin täysillä kattoon, ja römeä miesääni kiljaisi: – Hiljaa! Kello on puoli yksi yöllä!