Mitä eroa on hullulla ja hoitajalla?
– Hoitajalla on avaimet.
Miksi juna pysähtyy Mäntyharjussa?
- Savon kielen tulkki nousee siellä junaan.
- Savon kielen tulkki nousee siellä junaan.
Lähde: raimotuomainenfi
Kaikki kansanedustajat on kavereita, Pekka Toveri.
Kalaäiti huokaisee:
Mieheni lähti eräänä päivänä ja jätti minut yksin
kahden miljoonan lapsen kanssa.
Mieheni lähti eräänä päivänä ja jätti minut yksin
kahden miljoonan lapsen kanssa.
Mitä se on, kun mies riisuu naisen housut?
- Esileikkiä.
- Esileikkiä.
Ei kai sua haittaa, jos isken sinut tässä?
Biologian tunnilla opettaja tenttasi luokalta, mitkä ovat Suomen kaksi yleisintä sienilajia.
Käsiä ei noussut ja opettaja pyysi edes arvaamaan.
Käsiä ei noussut ja opettaja pyysi edes arvaamaan.
Lopulta takarivistä kuului: Naitatti ja ryypätkääpä!
Lähde: Vitsi on julkaistu Seiska.fi
Mikä on ryhmäseksi savoksi?
- Mulukkutalkoot
- Mulukkutalkoot
Maatalon isäntä työnteli lantaa kärryillään.
Hölmöläiset tulivat tiellä vastaan ja kyselivät isännältä mihin hän noin paljon lantaa tarvitsi.
- Panenpahan vain mansikoilleni, isäntä vastasi.
- Vai että mansikoille, me olemme laittaneet mansikoillemme kermaa ja sokeria, mutta tuota emme ole vielä kokeilleet

Mitä yhteistä on naisella ja paistinpannulla?
- Molemmissa muna kuumenee
Mitä sata asianajajaa tekee keskellä tyyntä valtamertä?
- Ei kai sitä kukaan tiedä, mutta ainakin se on hyvä alku.
- Ei kai sitä kukaan tiedä, mutta ainakin se on hyvä alku.