Taivaan porteilla oli kaksi miestä

Taivaan porteilla oli kaksi miestä, piispa ja linja-autonkuljettaja. Pietari tiukkasi molemmilta, mitä elämän aikana olikaan tullut tehtyä, ja päästäkseen mielestään oikealle puolelle alkoi piispa kehua retostaa itseään:
– Olin piispana useassa seurakunnassa, näytin esimerkilläni miten ihmisten oikein tulee elää!

Pietari ei lämmennyt, vaan tokaisi tylysti:
– B-puolelle.

Piispa hämmentyi tästä kovasti, mutta ei voinut muuta kuin totella Pietaria. Uteliaisuuttaan hän kuitenkin jäi vielä kuuntelemaan, mitä toiselle kaverille sanottiin.

Linja-autonkuljettaja kertoi itsestään:
– Ajelin etupäässä seuramatkoja Alpeille.

Tämän kuultuaan Pietari teki tuomionsa:
– A-puolelle!

Tästä piispa hämmentyi vielä enemmän ja alkoi urputtaa Pietarille omasta erinomaisuudestaan jne. Tähän Pietari:
– Olen seurannut teitä molempia eläessänne: sinun saarnatessasi kirkossasi se oli vain puolillaan ihmisiä ja kaikki nukkuivat, mutta kun hän ajoi täydellä turistibussilla vuoristoteillä, kaikki olivat hereillä ja rukoilivat kädet ristissä!

Mitä kirurgin ovessa luki?
- Ma-Su auki

Kuinka blondi kuoli juodessaan maitoa?
- Lehmä kaatui päälle.

Isä, mistä lapset tulevat?
Isä: Jos niillä on reput selässä, niin luultavimmin koulusta.

Vaimo kysyi mieheltään, miksi tämä oli pettänyt?

Mies:
"Hän vain makasi siinä pöydällä alastomana, mitä minun olisi sitten pitänyt tehdä?"

Vaimo:
"Suorittaa se ruumiinavaus"

Kuka on sushin paras kaveri?
- Kethu

Lähde: https://www.youtube.com/watch?v=Bpf4MrCgZ0o

Poliisi löytää kuolleen koiran Nordenskiöldinkadulta, kaivaa esiin muistivihkonsa ja alkaa kirjoittamaan:
"Löydetty kuollut koira Noord.. äsh, nurd.. äsh nöörd. äsh..", tarttuu koiraa tassusta ja raahaa sen Reijolankadulle ja kirjoittaa vihkoonsa:
"löydetty kuollut koira Reijolankadulta"

Billy Phipps oli nuorukainen Arkansasin Smallvillestä. Hänellä oli koko elämä edessään. Hän oli päättänyt koulunsa hyvin arvosanoin, college-paikka odotti ja Billy arvaili saavansa stipendin. Illan päättäjäistansseissa hänellä oli koko seudun kaunein ja rikkain tyttö ja hänet oli valittu lukemaan Raamattua koulun päättäjäisjumalanpalveluksessa. Kun päättäjäisjumalanpalvelus alkoi, Billyn vatsa alkoi möyriä. Billy yritti tahdonvoimallaan asettaa mahansa, mutta ei onnistunut. Sitten tuli hänen vuoronsa. Hän käveli lukupulpettiin, mutta juuri kun hänen piti aloittaa, häneltä pääsi oikea mahtipieru, jonka ääni ja lemu täyttivät kirkon. Kirkontäysi kansaa tuijotti suut auki kauhistunutta Billyä. Billyn maailma romahti. Hän syöksyi pakoon kirkosta, Smallvillestä ja koko Arkansasista. Hän muutti nimensä, asettui Kaliforniaan ja teki siellä uran ja omaisuuden. Kun Billy 45 vuotta myöhemmin rikkaana miehenä jäi eläkkeelle, hän päätti uskaltaa pistäytyä kotikaupungissaan. Kukaan ei häntä varmaan enää muistaisi. Niinpä hän eräänä aamuna nousi autostaan Smallvillessä, katseli ympärilleen ja sanoi:
- Eipä paikkakunta ole paljon muuttunut niistä ajoista, kun täällä oleskelin. Kaikki muu on tuttua paitsi paloasema, ostoskeskus ja nuo kaupungin laidan kasvihuoneet.
Lähellä piippuaan poltellen istunut ikäloppu ukko kuuli Billyn sanat ja sanoi:
- Taitaa ollakin aika kauan siitä, kun oleskelitte täällä. Siitä on nyt 42 vuotta, 8 kuukautta ja kaksi päivää, kun paloasema vihittiin. Uuden ostoskeskuksen avajaisista on tänään kulunut 36 vuotta, 11 kuukautta ja 16 päivää. Williamsin kasvihuoneetkin ovat seisoneet tuolla jo 23 vuotta, 4 kuukautta ja 12 päivää.
Billy katsoi ukkoa ja sanoi:
- Ihmeellistä. Miten te osaatte noin tarkasti kertoa, kuinka kauan minkäkin paikan avajaisista on?
Ukko alkoi latailla piippuaan ja sanoi:
- Kuka hyvänsä täällä osaa laskea ihan helposti, miten pitkä aika eri tapahtumista on, kun vain muistaa, että siitä on nyt 45 vuotta, 5 kuukautta ja kaksi päivää, kun Billy Phipps pieraisi kirkossa.

– Meidän poika harrastaa breakdancee, kertoi Helena Liisalle.
– Niin meidänkin. Menee useampi popo vuodessa puhki.

Soitinmessuilla esiteltiin uusi, erikoinen instrumentti.
Rumpu ja trumpetti on yhdistetty yhdeksi soittimeksi.
Ääni mielipuolinen, röyhkeästi hyökkäävä.
Soitin on nimeltään 'Trumputin'

Nimimerkki: Tossy Valletta
Lähde: Vitsi on julkaistu Seiska.fi