Mikä on äiti japaniksi?

Mikä on äiti japaniksi?
- Kitisikö kakarasi.

Vaikka tuhat maalaria työskentelisi tuhat vuotta, he eivät saisi aikaan yhtä kaunista taideteosta kuin sinä.

Tänään sataa kuuroja, huomenna ehkäpä jo sokeita.

Hiiri ja norsu lähtivät uimarannalle.
– Minulla unohtui uimahousut, Hiiri sanoi
– Saat lainata minun, jos et vain venytä niitä, vastasi Norsu

Eräänä kauniina päivänä täydellinen mies ja täydellinen nainen tapasivat.
Täydellisen seurusteluajan jälkeen he viettivät täydelliset häät. Luonnollisesti heidän avioliittonsakin sujui täydellisesti.
Eräänä lumimyrskyisenä jouluaattona tämä täydellinen aviopari oli ajamassa heidän täydellisellä autollaan pitkin mutkaista mökkitietä.
Yhtäkkiä he huomasivat hätääntyneen hahmon tienpenkalla. Ollen niin täydellinen pari, pysähtyivät he auttamaan hädässä olevaa.
Tienpientareella seisoi surullinen joulupukki valtavan lahjapinon keskellä ilman poroja.
Koska täydellinen pariskunta ei halunnut tuottaa lahjoja odotteleville lapsille pettymystä, lastasivat he pukin kanssa lahjat autoonsa ja lupasivat auttaa niiden jakelussa.
Valitettavasti keli muuttui entistä kehnommaksi ja täydellinen pari sekä joulupukki ajoivat pahan kolarin.
Vain yksi joukosta selviytyi onnettomuudesta - kuka?
Vastaus:
Täydellinen nainen. Hän oli ainoa joka on oikeasti olemassa. Kaikkihan tietävät, että joulupukki on taruolento eikä yksikään mies ole täydellinen.

NAISET: LOPETTAKAA TARINAN LUKEMINEN TÄHÄN. Miehet jatkakaa...

Eli, jos autossa ei ollut Joulupukkia eikä sen koommin täydellistä miestäkään, autoa ajoi nainen. Tämä selittää miksi yleensä ajettiin kolari. Lisäksi, jos olet nainen ja luet vielä tätä tekstiä, todistaa se toisenkin seikan:
Naiseteivät koskaan kuuntele mitä heille sanotaan!!

Kallaveellä oli pariskunta kalassa. Hento emäntä oli soutajana ja pulska isäntä istui
perässä uistinkela kädessään. Vastaan souteli kalamies, joka paheksui:
"Ettet häppee, souvatat ihteäs hennolla naisella".

Johon isäntä:
"Ka, mieluummin häppeen ku souvan".

Kesken saarnaa savolaispappi huomasi, että monet olivat nukahtaneet, ja jotkut supattelivat keskenään. Silloin hän sanoi:
- Olokeepas akat hiljoo, jotta miehet suap rauhassa nukkua.

Lähde: raimotuomainenfi

Mikä tai kuka on insinööriä viisaampi?
– Diplomi-insinööri.

Neljä ankkaa meni joutsenelle kylään.

Mutta joutsen oli hyvin surullinen, sillä hänellä
oli nokka tukossa.

Silloin yksi ankoista ihmetteli:
– Olen aina luullut, että joutsenet ovat aina iloisia, mutta
kyllä nekin voivat näyttää kurjilta.

Miten englanniksi kysytään, onko sinulla jo jojo?
- Do you have already alreadyalready?

Lähde: @valtteri.kellosaari, ig

Nuori vastavalmistunut lääkäri, sai ensimmäisen työpaikkansa syrjäisestä kylästä. Kylän vanha eläköityvä lääkäri otti nuoren lääkärin mukaansa kotikäynneille oppimaan työtä käytännössä.
Ensimmäisessä talossa vanha mummo valitti lääkärille polttavaa tunnetta rinnassa. Lääkäri tutki mummon ja sitten vahingossa pudotti stetoskooppinsa lattialle.
Hän konttasi etsimään sen ja noustuaan sanoi mummolle:
- Sinulla on voimakasta närästystä. Suosittelen ettet syö sitrushedelmiä kuten appelsiineja, ainakaan kuukauteen. Mummo siunaili, että hän tosiaan oli viimeaikoina herkutellut appelsiineilla.
Nuori lääkäri ihmetteli, että kuinka vanha lääkäri oli päätynyt niin nopeasti asian ytimeen.

Vanha lääkäri opasti:
- Huomasit varmaan, kun pudotin stetoskooppini, niin tein sen tarkoituksella. Kun kumartelin ja muka etsin sitä, vilkaisin varkain ympäristöä samalla. Huomasin, että hänellä oli keittiökomerossa jätesanko täynnä appelsiininkuoria...
Muista sinäkin tämä kikka, varsinkin kun et tunne vielä potilaitasi. Seuraavassa paikassa vanha lääkäri antoi nuoremman hoitaa homman. Talon rouva oli yksin kotona kun mies oli työmatkalla. Rouva valitti unettomuutta ja voimakasta
väsymystä ja selkäkin oli kipeä. Nuori lääkäri päätti kokeilla oppimaansa kikkaa ja pudotti stetoskooppinsa ja kumartui etsimään sitä. Sitten hetken pohdittuaan, hän sanoi rouvalle:
- Rouva hyvä, te olette ylirasittunut. kehoitan teitä luopumaan vapaaehtoistyöstä seurakunnassanne ainakin kuukaudeksi. Myöhemmin vanha lääkäri ihmetteli, että miten nuori vieraspaikkakuntalainen lääkäri osasi niin hyvin osua
asian ytimeen ja että hän oli täysìn yhtä mieltä diagnoosin kanssa.

Nuori lääkäri vastasi:
- Helppoa! Noudatin konstianne ja nostaessani stetoskoopin, näin kylän pastorin lymyilevän sängyn alla.