Olen jo pitkään epäillyt

Olen jo pitkään epäillyt, että vaimoni on uskoton. Usein käy niin, että kännykkä soi toistuvasti ja hän vain vilkaisee puhelimeen ja katkaisee soiton vastaamatta siihen.
Hän on usein "tyttöjen" kanssa ulkona, ja kun kysyn keiden tyttöjen, on kyseessä aina joku työkaveri, jota en tunne. Olen yrittänyt seurata ikkunasta, kun hän palaa taksilla kotiin,
mutta hän kävelee aina viimeisen korttelivälin ja minä ainoastaan kuulen kuinka auto ajaa matkoihinsa. Mahtaako olla taksikaan?
Pari päivää sitten halusin tarkistaa kellonajan hänen kännykästään ja hän sai siitä huutoraivarin kiljuen, ettei hänen kännykkäänsä saa koskea ja että minä kyylään.
En ole halunnut kovistella häntä tästä asiasta ja luulen, etten edes halua tietää totuutta asiasta, mutta eilisiltana päätin kuitenkin tarkistaa tilanteen.
Jäin väijymään asuntomme lähellä olevaan puistikkoon pensaan juurelle maastopuku päällä ja kivääri kädessä.
Pitkähkön odottamisen jälkeen lähistölle pysähtyikin mersu, jossa vaimoni suuteli kiihkeästi minulle täysin tuntematonta miestä. Siirryin piiloon oman autoni taakse, etteivät he havaitsisi minua.
Siinä kyykkiessäni huomasin autossani alkavaa ruostetta takalokasuojan kaaressa. Pitäisikö minun teidän mielestänne vaihtaa koko kaari vai asentaa vain uusi levikeosa?

Miksi jääkiekkoilija luisteli vain päädystä päätyyn?
- Koska valmentaja antoi ohjeet ihan laidasta laitaan.

Nimimerkki: Pennanen
Lähde: Vitsi on julkaistu Seiska.fi

Mitä yhteistä on seksillä ja kortinpeluulla?
- Mikäli sinulla ei ole hyvää paria, sinulla on syytä olla hyvä käsi

Blondi oli päässyt linja-auton kuljettajaksi. Kovinkaan kauaa hän ei ollut ehtinyt
olla töissä, kun hän ajoi bussin ojaan. Poliisi saapui paikalle ja kysyi:
- Mites tämä oikein tapahtui.
- En minä tiedä. Olin juuri takana rahastamassa.

Mitä ehkäisyä Mark Knopfler käyttää?
- Sultans for swing

Mitä eroa on sinulla ja seepralla?
No?
Sinulla on enemmän raitoja alushousuissa.

Nimimerkki: Jusahinga
Lähde: Keksin itse.

Mitä nunna sanoi vappuna?
- Haluan munkkia

Nimimerkki: sepe

Ruotsalaistiedemiehet yhdistivät kaksi merkittävää turvallisuuslaitetta: laskuvarjon ja ilmatyynyn.
Tuloksena oli laskuvarjo, joka aukeaa törmäyksestä.

Oli alkanut taas kerran ala-asteen oppitunti. Opettaja teki arvoituksia oppilaille:
"Kuinka on mahdollista asettaa reikä yhteen reikään?"

Koko luokka tuumi tiiviisti tätä visaista arvoitusta. Etupenkin saparopäinen Liisa alkoi hurjasti
viitata tyypillinen p*rseennuolijan virne naamallaan.

"No Liisa, mikä on tämän arvoituksen ratkaisu?" Liisa nousee pulpetistaan vastaamaan
koko luokan eteen.

"Laitetaan peukalot ja pikkusormet yhteen ja työnnetään suun ympärille!", Liisa vastasi hymy vain leventyen.

"Oikein hyvä", opettaja sanoi. "No mitenkäs saadaan kolme reikää laitettua yhteen reikään?" Luokkaan laskeutui hiljaisuus.
Kotvan kuluttua Liisa alkoi taas hurjasti heiluttaa kättään. Opettaja pyysi Liisaa taas tulemaan luokan eteen.

Kimeällä äänellä Liisa vastaa: "Laitetaan taas sormet yhteen ja levitetään ympyrä niin,
että nenäkin mahtuu siihen" "Hienoa, Liisa, hienoa"

Luokan takana alkaa kuulua supinaa ja ärtymys on huomattavissa, kun Liisa on taas kerran päässyt loistamaan. Nyt opettaja tekee
vielä yhden kysymyksen: "Kuinka sitten viisi reikää saadaan yhteen reikään?" Muutkin alkavat miettiä kuumeisesti oikeata vastausta.
Liisa itsevarmasti heiluttaa pystyssä olevaa kättään ja pyytää vastauslupaa.

Petri takana tuntuu myös tietävän vastauksen ja nostaa käden pystyyn, mutta kuten arvattavaa, opettaja antaa lempioppilaansa
taas kerran vastata. "Levitetään vielä oikein kovasti sormia niin, että silmät mahtuvat mukaan" Opettaja vuolaasti kehuu Liisaa, joka on niin ylpeä itsestään.

Petri suivaantuneena saamastaan kohtelusta nostaa käden pystyyn, jolloin opettaja kysyy Petriltä: "Niin Petri, mitä asiaa sinulla oikein on?"
Minulla olisi vielä yksi arvoitus. "Kuinka on mahdollista saada yhdeksän reikää yhteen reikään?"

Opettajakin alkaa miettiä kuumeisesti. Ihme kyllä Liisakaan ei tällä kertaa osaa vastata asetettuun kysymykseen, ja esittää loukkaantunutta.
"No Petri, mikä on vastaus tähän arvoitukseen", opettaja kysyy.

- Otetaan nokkahuilu ja työnnetään se Liisan p*rs**s**n…

Oletko laina pankista? Koska olet saanut kiinnostukseni.

Mitä yhteistä on miehillä ja katkaravuilla?
- Kaikesta muusta nauttii paitsi päästä.