Blondi oli yksin kävelyllä

Blondi oli yksin kävelyllä. Hän huomasi lintujen lentelevän ympärillään ja alkoi tarkkailla niitä.
Yhtäkkiä yksi linnuista tiputti tarpeensa blondin päälle. Blondi tokaisi, onneksi oli suu auki, muuten se
olisi paskantanut suoraan naamalle.

Lapsi: Isä, minä käyn pissalla.
Isä: Meidän autopa käy bensalla.

Ryhmä amerikkalaisia moottoripyöräilijöitä oli ajamassa Key Westiin, kun he näkivät tytön
aikomassa hypätä alas Cow Key Channel -sillalta, joten he pysähtyivät.

Jengin johtaja nousi pyörältään ja ihmetteli: "Mitä olet oikein tekemässä?"
"Aion tehdä itsemurhan", tyttö sanoi.

Johtaja ei halunnut vaikuttaa tunteettomalta mutta ei myöskään
hukata arvokasta mahdollisuutta. Hän kysyi toiveikkaana:
"No, ennen kuin hyppäät, etkö antaisi minulle suudelman?"

Joten tyttö teki niin; se oli pitkä, syvä ja viipyvä suudelma. Kun hän lopetti, johtaja äimisteli:
"Vau! Tuo oli paras suudelma, jonka olen koskaan saanut. Olet haaskaamassa arvokasta lahjakkuutta.
Miksi sinä, niin upea, nuori ja rakkaudenhimoinen söpöläinen, edes harkitset itsemurhaa?"

"Vanhempani eivät pidä minusta, kun pukeudun kuin tyttö."

Viranomaisten mukaan hänet saatettiin työntää alas.

Huulesi näyttävät yksinäisiltä, haluaisivatkohan ne kohdata omani?

Mikä on mökkihöperö japaniksi?
- Tupajumi

Nimimerkki: Tunkki

Lauri istui parhaan ystävänsä Toivon kanssa puiston penkillä.
­Aatteleppa me ihmiset ollaan ehkä niitä entisiä mammutteja, totesi Lauri.
­Millä perusteella? kysyi Toivo.
­Sillä, että nykyäänkin ihmiset ovat joko kasvis tai sekasyöjiä. Juostaan ja kävellään pitkin poikin.
Naisista puhumattakaan: Ulkonäkö heillä nykyäänkin on 20 vuodessa muuttunut paljon.
Talven alla samanlainen turkki päällä. Sekä samanlaisia sileitä karvoja löytyy alapäästä kuin heidän aikaansakin, totesi Lauri.

Nimimerkki: Niina

Miksi tummaihoinen tippui katolta nopeammin kuin vaalea ihoinen?
- Koska jalkakahleet tuo lisä painoa.

Nimimerkki: Hello Kitty

Muut oli lihaa, Jyrki Kasvi

Miksi miehet pitävät kalastuksesta?
- Koska silloin heillä on mahdollisuus kerrankin elämässään kuulla naisensuusta sanat: "Vau miten iso!"

Kun Chuck Norris punnertaa, hän ei työnnä itseään ylös, vaan maapalloa alas

Mikä on koululaisen lempi kirjainyhdistelmä?
- OPQC

Nimimerkki: ****
Lähde: -